WebGL mahdollistaa reaaliaikaisen kolmiulotteisen sisällön esittämisen nettisivulla ilman ladattavia liitännäisiä. Nettisivun 3D-sisältö toimii pelin tai animaation tavoin. Sivu päivittää kuvia esim 20 kertaa sekunnissa. Ihmisaivot hahmottavat peräkkäiset kuvat liikkuvana kuvana.

WebGL:n avulla voidaan julkaista pelejä ja pelillisiä sovelluksia nettisivuilla. Tämä avaa uusia mahdollisuuksia esityksiin ja havainnollistamiseen. Tuotteet ja palvelut voidaan esittää mielenkiintoisella, uudella ja kiehtovalla tavalla. Sivuille voidaan lisätä erilaisia toiminnallisuuksia. Katsomiselämyksen luonnollisuuden rajoitteena on vielä katsojan oman laitteen teho. Vielä täytyy tasapainoilla kuvan laadun ja katsojan laitteen tehon kanssa. Jos tavoitellaan valokuvamaista jälkeä, suuri osa katsojista ei pysty omalla laitteellaan näkemään sitä. Koneiden tehot kasvavat kaiken aikaa ja tekniikka kehittyy. Suunta on kohti yhä aidompia katsomiselämyksiä.

Et enää menetä yleisöä sen takia että kaikki eivät asenna selainlaajennusta yhtä katsomiskertaa varten. WebGL toimii suosituimmilla selaimilla.

Tällä hetkellä nopeimmat selaimet 3D-grafiikan näyttöön ovat Firefox 42 ja Edge. Seuraavana tulevat tasaisesti Safari 9 ja Chrome. Internet Explorer on selaimista selvästi hitain ja suosittelemmekin sen korvaamista jollain muulla selaimella.

WebGL ei toimi vielä tablettien tai älypuhelimien internetselaimilla, koska reaaliaikaisen 3D:n pyörittäminen vaatii laitteelta tehoa ja muistia eikä sitä vielä löydy käytössä olevista mobiililaitteista tarpeeksi. Voimme julkaista saman sisällön tietokoneiden internetselaimelle ja Android- ja iOS-käyttöjärjestelmille erikseen omana sovelluksena, jonka voi jakaa sovelluskauppojen kautta tai asentaa se suoraan mobiililaitteisiin.

Mobiililaitteiden käyttäjät voidaan ohjata erillisen mobiililaitteille räätälöidyn sisällön pariin. 3D-sisällön sijaan internetsivu voi sisältää esimerkiksi kuvan, videon tai latauslinkin sovelluskauppaan.

Olemme jo julkaisseet sisältöä uudelle alustalle. Katso esimerkkejä:

grilli 360
Turner

#3d #webgl #nettiselain
Palaa takaisin